leena hämäläinen

Lämminhenkistä riemua ja ilon rytmejä: Musiikkileikkikoulu Tilulii

*Yhteistyössä Musiikkileikkikoulu Tilulii

Jännittynyttä odotusta.
Varovaista intoa.
Kanteleen sointuja.

Hetken päästä riemusta kikattavat lapset,
onnesta loistavat silmät.
Rytmit, rummut, yhteinen tanssi.
Onni, ilo ja riemu.
Ilmassa leijuvat värikkäät huivit
kuin tunteiden tanssi.

Sain ilokseni tutustua Nurmijärvelle avattuun uuteen, 
yksityiseen Tilulii-musiikkileikkikouluun perheeni kanssa.

Tilulii osoittautui kodikkaaksi musiikkipesäksi erinomaisella sijainnilla.
Itse pidän valtavasti eri sävyillä, valoilla ja musiikilla luoduista tunnelmista,
olenhan sitä itsekin työkseni tehnyt varhaiskasvatuksen sekä ilmaisukasvatuksen parissa.


Tiluliin omistajasta ja perustajasta Terhistä huokui lämpö ja ystävällisyys.
Olin kuullut hänestä etukäteen paljon hyvää ja tapaaminen vai vahvisti tätä mielikuvaa.
Lisäksi Terhi on vielä oman alansa erittäin vahva ammattilainen -
ihminen, jollaiseen saa tutustua vain harvoin.

Tiluliin muskaripesässä ihastuin itse erityisesti aivan ihaniin sisustuksen yksityiskohtiin
sekä tunnelmaa luoviin kohdevaloihin.

Värien ja valojen keinoin tila kutsui mukaan rytmeihin sekä yhteiseen iloon.
Kun tähän lisättiin vielä Terhin lapsilähtöisyys, ihana soitinvalikoima sekä
pikkuisia ilostuttanut suloinen Höpötintti, ymmärrän täysin,
miksi meidänkin kolmevuotiaamme suorastaan kikatti innosta ja riemusta,
silmät loistaen ja tarkkaavaisena muskarihetkeen osallistuen.

Myös insinööri-mieheni kertoi muskarista jääneeksi tunnelmaksi
eniten juuri lapsilähtöisyyden sekä lämpimyyden ja kodikkuuden :).


Lastemme näkökulmasta muskarihetki oli ihanaa riemua ja leikkiä.
Aikuisen näkökulmasta kaiken taustalla näkyi kuitenkin myös vahva osaaminen,
suunnitelmallisuus sekä musiikkikasvatuksen teoria.

Kerron mielelläni yrityksistä ja palveluista, joita voin itse täydestä sydämestäni suositella
ja Tilulii on ehdottomasti yksi tällainen.
Uskon, että hyvä luo lisää hyvää - siksi halusin kertoa tästä muskarista teillekin.
Uskon vahvasti, että tähän muskariin kannattaa tulla muualtakin pääkaupunkiseudulta :).

Ei kommentteja

Lähetä kommentti


Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.