Remontin ajaksi laivalle asumaan, osa 1



Haaveita merestä,
ihania muistoja edellisiltä matkoilta.
Meritunnelman muistelua ja lasten intoa.
Ajatuksia koko perheen yhteisestä ajasta.


HAAVEILUA - VOISIMMEKO TODELLA MUUTTAA LAIVALLE?

Kuten olen aiemmin kertonutkin, meillä on tehty remonttia.
Jo hyvissä ajoin tiesimme, ettemme voisi remontin aikana kotonamme asua.
Lämmin vesi olisi poikki ja lisäksi käytössä olisi ollut vain keittiö ja olohuone.
Olikin siis selvää, että tarvitsimme majoituspaikan remontin ajaksi.

Mietimme eri vaihtoehtoja ja varsin pian mieleeni muistui vanha haaveeni;
olisi ihanaa päästä laivalle vähän pidemmäksi aikaa, 
saada kokea tavallista arkea yhdistettynä meritunnelmaan.
Selvittelimme ja pohdimme majoitusvaihtoehtoja;
erilaisia hotelleja ja hostelleja.
Silti mieleni perukoilla kutkutteli koko ajan ajatus siitä,
voisiko laivalla asuminen ja erilainen meriseikkailu olla nyt mahdollinen vaihtoehto meille.

Laskeskelin, että jo kaksi peräkkäistä Tukholman-risteilyä riittäisi tällä kertaa meille.
Niiden aikana osaava remonttimies saisi tehdä rauhassa hommia ja
käyttää päivät tehokkaasti, kun emme olisi kotona.
Lisäksi huomasin, että risteileminen Siljalla olisi edullisempaa kuin hotellissa asuminen.
Sen lisäksi laivalla olisi kaikki lähellä - 
ei tarvitsisi miettiä kertaakaan kuravaatteiden tai toppahaalarien pukemista.
Toisaalta oman hytin rauha olisi sekin aina helposti saatavilla, jos siltä tuntuisi.
Hytin rauhan ja lapsille järjestetyn kivan tekemisen lisäksi hyvää ruokaakin olisi yllin kyllin.
Lyhyesti sanottuna: laivalla olisi kaikkea kaikille, yhdessä, näppärässä paketissa.

Aloin innostua ajatuksesta asua laivalla yhä enemmän - 
eihän siinä ollut kuin ihania puolia!
Kun Siljalta sitten vastattiin, että peräkkäiset risteilyt onnistuisivat hyvin,
olin jo valtavan innoissani. 
Asiassa oli enää yksi mutta - voisiko mieheni olla viikon pois töistä?
Jos ei, lähtisinkö yksin lasten kanssa ja missä mieheni viettäisi remonttiviikon?
Muuten ajatus kuulosti juuri meille aivan täydelliseltä.
Onneksemme mieheni tekee töitä enimmäkseen tietokonetta näpytellen;
sitähän voi tehdä missä vain, joten työasiatkin järjestyivät varsin sujuvasti:).

Niin vain sitten kävikin, että haaveeni vähän pidemmästä laivareissusta onnistui mitä parhaimmin.
Olimme tosiaan lähdössä viikoksi laivalle! :)



HARRI HYLKEEN KOTIIN

Siljan valkoiset laivat olivat meille jo alusta asti itsestäänselvä vaihtoehto.
Olimme risteilleet Siljalla monesti aiemminkin ja kaikki oli aina sujunut mitä parhaimmin.
Pidimme laivan kävelykadun tunnelmasta, asiakaspalvelu oli ollut aina ensiluokkaista
ja lasten leikkipaikka oli mahtavan kokoinen :).
Lisäksi laivat olivat olleet aina siistejä, ruoka herkullista,
eikä lasten kanssa matkatessa hytin ikkunan Promenade-näkymäkään ollut 
se pienin asia viihtyvyyden kannalta. 
Makuasioita varmaan, mutta meille laivailu, etenkin lasten kanssa,
 on aina tarkoittanut ehdottomasti Siljaa sen tunnelman ja siisteyden vuoksi.

Matkaan lähdimme tällä kertaa yhden matkalaukun ja miehen repun voimin.
Mukavuudenhaluisena halusin mukaan mahdollisimman vähän tavaraa,
sillä aiemmin olimme pakanneet aina reilusti liikaa.
Silti nytkin reissun lopussa huomasin, että olisimme selvinneet hyvin yli puolet vähemmällä :).



IHANAA, NYT MATKAAN!

Lähtöselvityksessä sattui heti alkuun mukava, pieni yllätys.
Koska laivalla oli hyvin tilaa, saimme valita muutamasta eri hyttivaihtoehdosta meille mieluisimman.
Aiempien kokemustemme perusteella halusimme Promenade-hyttimme mahdollisimman
matalalta kannelta ja keskeltä laivaa, jolloin lapsilla olisi paras näkymä Promenadelle.
Ainakin meillä hytin ikkunasta ihmisten seuraaminen on lapsille mitä parhainta viihdettä
esimerkiksi meidän vanhempien aamutoimien ajan. Voittaa kännykän mennen tullen!
Lisäksi lapset saivat jo heti lähtöselvityksestä mukaansa pienet puuhapaketit,
jotka pääsivät käyttöön heti hyttiin päästyämme.
Lasten tutkiessa tervetuliaislahjojaan sain itse purkaa rauhassa matkalaukun :).

Saimme viettää molemmat, peräkkäiset risteilyt samassa hytissä,
eikä meidän tarvinut käydä välissä uudestaan lähtöselvityksessä.
Niinpä teimme alusta asti hytistä kuin mukavan kodin,
eikä matkalaukkua tarvinut levittää tai penkoa enää kertaakaan matkan aikana.
Meille oli iso plussa, ettei meidän tarvinut pakata kaikkea kesken reissun uudestaan
ja raahata lapsia ja tavaroita uudestaan lähtöselvitykseen ja uuteen hyttiin. 



ASUMINEN LAIVALLA - ARJEN ONNEA JA LOMAN HEMMOTTELUA

Pieniä hetkiä, onnea ja hymyjä.
Pieni käsi isossa kädessä, 
silmissä asti tuikkiva ilo.

Aavassa ulapassa, silmänkantamattomiin jatkuvassa meressä 
ja matkalla olon tunnelmassa on aina ollut jotakin itseeni kovasti vetoavaa. 
Ehkä laivailussa on jokin taianomainen yhdistelmä romantiikkaa ja seikkailua :).

Viikon elomme keinuvassa kodissamme koostui ihanasti pienistä palasista tavallista arkea
sekoitettuna hemmotteluun sekä laiva-arjen eksotiikkaan.
Lasten kanssa tutut rutiinit; päiväunet ja iltapalat, saivat aivan erityistä hohtoa
kun ympäristö oli erikoinen. 
Aivan kuin olisimme olleet ihanalla lomalla, mutta emme aivan täysin kuitenkaan. 
Olimmekin sopivalla, pienellä tavalla kiinni lapsiperhearjessa. 

Nukuimme aamuisin niin pitkään kuin nukutti,
jonka jälkeen herkuttelimme yhdessä aamiaisella merta katsellen.
Päivisin mieheni teki kokoustiloissa töitä;
silloin me sukelsimme lasten kanssa pallomereen,
nautimme lounaita kahvilassa ja nukuimme pitkiä päiväunia.

Sen jälkeen nautimme taas perheajasta,
illallisbuffetin herkkuja maistellen ja yhteisistä illoista nauttien.
Lopuksi oli aina yhtä ihanaa sujahtaa pehmeiden peittojen alle, 
oman hytin hämärään keinuntaan, koko perhe.

Paljaat, pienet varpaat valkeissa lakanoissa.
Koko perhe loikoilemassa yhdessä,
oman hytin rauhaisassa hämärässä
pehmeiden peittojen alla.



Oli aivan ihanaa, kun viikkoon ei tarvinut huolehtia mistään.
Olimme vain ja otimme rennosti.

Lapsille riitti puuhaa yllin kyllin suurta laivaa tutkiessa
ja kerrankin he saivat olla myös sydämensä kyllyydestä pallomeressä.
Kun vielä ruokailut ja päiväunetkin olivat kohdillaan,
ei edes väsykiukku tai seikkailuväsymys iskenyt kertaakaan matkan aikana.
Paljon yhdessäoloa, masut täynnä ja tarpeeksi unta, niin kaikki jaksoivat nauttia.

Aivan ihanalta tuntui myös se,
kun ei ollut kiire nauttia kaikesta laivan tarjonnasta heti.
Koska meillä oli aikaa monta, monta ihanaa päivää,
ehdimme osallistua esimerkiksi lapsille järjestettyihin puuhiin omaan tahtiimme.
Jos yhtenä iltana lasten ohjattu toiminta jäikin välistä, ei se haitannut,
ehdimme kyllä mukaan muinakin päivinä :).
Ehdimme jopa rakentaa majan hyttiin - aivan pakkohan sitä oli kokeilla,
niin loistavan mahdollisuuden kerrossängyt siihen tarjosivat :).

Mieheni työskentely laivalla onnistui aivan mainosti.
Kokoustiloissa oli oma, langaton netti ja todella ystävällinen palvelu.
Lisäksi niinä aamuina, kun lapsemme olivat heränneet aikaisemmin
mieheni pääsi työskentelemään jo ennen tilojen virallista avautumisaikaa.
Näin pystyimme nauttimaan iltapäivästä ja illasta yhteisestä perheajasta
vielä tavallistakin aikaisemmin.

Kesken työpäivän mieheni nautti herkullisista lounaista esimerkiksi
laivan sushi-ravintolassa ja Tukholmassakin hän kävi herkuttelemassa
meidän nukkuessa päiväunia. Aika täydellisiä työpäiviä :).



Koska koululaisilla ei vielä ollut talvilomaviikko, laivalla oli mukavan väljää.
Se sopi meille hyvin.

Minusta oli mukavaa seurailla laivan henkilökunnan työtä
ja lapsemmekin nauttivat, kun ei ollut paljoa hälinää.
Ravintoloissa ei tarvinut jonottaa ja leikkipaikkaankin mahtui loistavasti.
Silti laivalla oli sen verran muitakin lapsia, että uusia kavereita riitti :).

Tavallisten laivapuuhien lisäksi pääsimme vielä käymään komentosillalla
ja näimme myös esimerkiksi helikopterin laskeutumispaikan.
Etenkin tuo komentosillalla käyminen oli itselleni vaikuttavampi kokemus kuin olin ajatellutkaan.
Aivan uskomatonta, miten niin iso laiva saadaan ohjattua niin tarkasti satamaan
ja oikealle kohdalle terminaaliin nähden!



TÄYDELLINEN PAKETTI SEIKKAILUA JA HEMMOTTELUA


Aikaa olla vain,
olla yhdessä.
Elämyksiä, hetkiä, iloa ja onnea.
Niistä oli meidän laivamatka tehty. 

Meille tällainen asumisratkaisu remontin ajaksi oli aivan täydellinen,
enempää en olisi osannut toivoa.
Tuntuu, että saimme kaiken:
kotona remontti eteni kuin itsestään ja samalla me saimme nauttia vain.
Mistään ei tarvinut huolehtia, kaikki oli valmiina.

Ruokaa ja tekemistä oli aina tarjolla, eikä talvivaatteitakaan tarvinut miettiä viikkoon :).
Matkamme oli täydellinen sekoitus hemmottelua, seikkailua ja arjen pieniä rutiineja. 
Ja toisin kuin etukäteen vähän ajattelin, 
oma laivakuumeeni ei talttunut vielä tälläkään reissulla - 
hyvin olisin voinut nauttia erilaisesta arjesta vielä kauemminkin :).
Suurkiitos koko perheeltämme Siljan henkilökunnalle tästä mahdollisuudesta!

Seuraavassa matkaamme käsittelevässä artikkelissa kirjoitan matkastamme
lasten näkökulmasta, pysythän siis kuulolla!

* Yhteistyössä Tallink Silja