leena hämäläinen

Vaahtomaalausta! :)


Oletteko kokeilleet koskaan partavaahtomaalausta? :)
Kun sekoittaa noin puolet liimaa ja puolet partavaahtoa,
saa aivan ihanaa vaahtomaalia, joka kovettuu ja jää koholle kuivuessaan. 
Maalia voi myös värjätä elintarvikeväreillä,
vaikka meillä taiteiltiinkin tänään valkoisella versiolla.

Mitä enemmän laittaa suhteessa liimaa, sitä vähemmän vaahtomaista maali on.
Itse jatkan vielä kokeiluja sen suhteen, mikä olisi mahdollisimman pieni liimamäärä,
jolla vaahto kuitenkin vielä kovettuisi. Tämä on aivan ihanaa puuhaa!

Lapset koristelivat pääsiäispupuja siveltimellä,
itse laitoin maalin pieneen muovipussiin ja pursottelin koristeita joulupipari-tyyliin.
Tällä maalilla voisi tehdä helposti kohokuvioita myös vaikkapa kortteihin
ja pursotella koristeita taikataikinasta tehtyihin leikkiruokiin ja -kekseihin. 

Kuvissa lautasella näkyvä maali oli ihan ensimmäinen koe-erä,
johon laitoin hieman liikaa liimaa, eikä maali siksi näytä yhtä vaahtomaiselta kuin lähikuvassa.
Noinkin ohut maali jäi kuitenkin hyvin koholle ja maalaaminen onnistui hyvin.
Idean nappasin Pinterestistä,
tätä puuhaa kannattaa kokeilla! :) 


2 kommenttia

  1. Hauska idea! Täytyypä kokeilla, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  2. Ihana idea,taas=) Me tehtiin eilen lasten kanssa noita ihania narupalloja, tuli kyllä niin suloisia=) Linkitin sun blogin myös tuonne mun postaukseen: unelmienelamista.blogspot.fi

    VastaaPoista


Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.