leena hämäläinen

Ystävänpäivä: virkattu kännykkäkotelo



Lasten päiväuniakaan syntyi vielä yksi käsityö, joka sopii sekin hyvin pieneksi ystävänpäivän lahjaksi. 
Olen itse tällä hetkellä aivan ihastunut tuohon vaaleanharmaan sävyyn. 
Lanka taittaa valoa todella kauniisti ja kiiltää juuri sopivasti - melko vähän,
mutta juuri tarpeeksi tuoden väriin hieman tyylikkyyttä. 
Lankana tässä on ihan tavallisistakin kaupoista löytyvä Novitan Kartano, joka on merseroitua puuvillaa. 
Vaikka kyseisen merkin langat eivät suosikkejani muuten juuri olekaan,
on tämä lanka ja sävy aivan ihana poikkeus :).

Halusin kukalle mahdollisimman yksinkertaisen taustan, joten virkkasin varsinaisen kotelon ihan vain tavallisilla 
kiinteillä silmukoilla. Tällainen kotelo on lisäksi helppo tehdä, vaikkei olisi aiemmin paljoa virkannutkaan. 
Kukka on virkattu kerroksittain, ylimmästä kerroksesta aloittaen. 
Ohjeita tuollaisen kerrostetun kukan virkkaamiseen löytyy usealtakin sivustolta,
yksi selkeä ohje on täällä. 

Käsillä tekeminen ja kauniiden asioiden luominen on itselleni yksi tärkeimpiä ja ihanimpia
tapoja rentoutua. Toivottavasti voin rohkaista näillä pikkuohjeilla muitakin kokeilemaan,
pienistä jutuista on helppoa aloittaa :).


Ei kommentteja

Lähetä kommentti


Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.