leena hämäläinen

DIY Christmas photoshoot




Kuvasimme eilen Ainon kanssa joulunodotuskuvia asiakkaalle.
Pipareiden leipominen on kaikenlaista pientä näpertämistä rakastavalle Ainolle
mieluisaa puuhaa, eikä pikkuista tarvinut houkutella pysymään paikoillaan :).

Näissä kuvissa ei ollut mitään kovin erikoista varustelua,
mutta ajattelin silti kertoa teillekin, miten kuvat syntyivät, 
jos joku saisi tästä vaikka vinkkejä ja innostusta kokeilla itsekin :).

Yleensä käytän taustana valkokangasta, joka häivyttää näppärästi lattian ja seinän rajan.
Tässä taustaksi riitti kuitenkin vaalea ruokailutilan seinä, koska Aino ei ollut lattiatasossa. 
Seinään teippasin jouluvalot luomaan tunnelmaa taustalle (näkyvät asiakkaan kuvissa paremmin).
Vaatteet valitsin niin, että lopullisessa kuvassa oli vain muutamia sävyjä - 
tällainen toimii mielestäni kuvissa kivasti, olivat sävyt sitten kirkkaita ja iloisia tai hillitympiä.
Erillistä lisävalaistusta minulla ei näissä kuvissa ollut, vain salama oli käytössä. 
Aukon pyrin pitämään mahdollisimman suurena, jotta kuvista tulisi valoisia. 
Etukäteen kokeilin vähän erilaisia kuvakulmia ja sitä, miten valot asettuisivat taustalle.
Kun lapsen ja taustan välillä on tarpeeksi matkaa ja kuvatessa käytetty aukko on suuri,
taustan valot sulautuvat kauniiksi hämyksi. 

Parhaat kuvat tulivat, kun Aino sai keskittyä rauhassa leipomiseen ja itsekseen höpöttelyyn.
Pikkuveli puuhaili siis kuvausten ajan alakerrassa 
ja itsekin yritin olla mahdollisimman huomaamaton kameran kanssa.

Jos haluatte kokeilla vinkeilläni helppoa joulukuvausta ilman erikoisempia varusteita,
niin tiivistettynä kannattaa panostaa siis yksiväriseen taustaan, valoisaan kuvauspäivään,
harkittuun sävyjen määrään vaatteissa ja kaikessa kuvassa näkyvissä tavaroissa
sekä aikaan ja rauhallisuuteen :). 

Jos haluaa kuvata esimerkiksi vauvaa lattialla,
niin lattian ja seinän välisen rajan saa häivytettyä esimerkiksi yksivärisellä peitolla, 
jonka antaa laskeutua vaikkapa hyllyn päältä pyöreästi lattialle. 
Pienellä aukolla kuvattaessa tausta hämärtyy ja kohde nousee kauniisti esiin. 

Jos kuvausvinkit kiinnostavat, niin mielelläni kirjoittelen niitä jatkossa lisää! :)
(Blogger syö kuvistani kirkautta ja terävyyttä, mutta idean näistä näkee silti varmasti.)

Rentouttavaa viikonloppua kaikille 



2 kommenttia

  1. Kauniita kuvia :) liian harvoin tulee nykyään otettua kuvia kunnon kameralla - kännykkä on niin helppo ja aina käden ulottuvilla. Pitäisi kyllä pyyhkiä pölyt kamerasta.. Ihanaa sunnuntaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva, kun käväisit taas! :) Kännykkä on kyllä helppo ja kamera vie aika paljon tilaa, kun lähtee jonnekin. Mulla onkin kamera yleensä käden ulottuvilla vain kotona ja muualla silloin, jos lähden varta vasten kuvaamaan. Muuten vain en joka reissulle sitä yleensä nappaa mukaan. Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista


Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.